Sinisarja (Agapanthus)

Sinisarja (Agapanthus, African Lily, Lily of the Nyle)


Sinisarja on narsissikasvien heimoon kuuluva sipulikasvi, se rakastaa valoa, ravinteita ja vettä.
Kasvi on kotoisin Etelä-Afrikan alueilta mutta sitä kasvaa laajalti monilla lauhkean ja trooppisen vyöhykkeen alueilla. Esim. Madeiralla, Azoreilla ja jopa Uudessa-Seelannissa kasvia esiintyy yleisesti.

Säätyläis- ja kartanokotien vanha koristekasvi on nykypäivän trendikasvi

Sinisarjoja suosittiin jo 1800-luvulla ja ne olivatkin suurempien, ns. "arvorakennusten" ja säätyläisperheiden pihojen näyttäviä koristekasveja. Sinisarjat kasvoivat usein suurissa ruukuissa jotka sijaitsivat pihan näyttävimmillä paikoilla.

Minulla olevat sinisarjat ovat tuota alkuperäistä vanhaa maatiaislajia. 

Ensimmäisen sinisarjani sain vuonna 2002 erään kartanon puutarhurilta. 
Kyseisen kartanon sinisarjat olivat kymmeniä vuosia vanhoja ja niitä oli heillä riittävästi ;)



Sinisarjaa on jo 1800-luvulta käytetty talojen edustoilla näyttävyytensä takia. Se kasvaa suureksi ja reheväksi. Sillä on vahvat juuret jotka täyttävät ruukun nopeasti.

Sinisarjat viettävät kesänsä ulkona ruukuissa. Sinisarja talvetetaan noin +3 - +6 asteen lämpöisessä, mielellään ikkunallisessa kellarissa tai vaikka autotallissa. 
Pakkasta sinisarja ei kestä, mutta viileää kyllä. 

Lisää sinisarjasta, sen hoidosta, ruukunvaihto ja talvehtiminen kellarin suojissa.



Sinisarja on kaunis ja näyttävä ruukkukasvi.

 

2 kommenttia:

  1. Sinisarja on selviytynyt myös pimeässä viileässä varastossa +10 jo monta vuotta.Vanhat lehdet lakastuvat ja uudet kasvavat pian tilalle,kun kasvin voi laittaa ulos keväällä.

    VastaaPoista
  2. Hei. Kiitos kommentista. Sinisarja on vahva kasvi ja olet löytänyt sille sopivan talvehtimispaikan. On varmasti hyvä että lämpötila varastossa on tuon yli 10 astetta eikä varasto ole varmaan edes kostea. Jos sinisarjasi keväällä herää hyvin eloon, vihertyy ja alkaa kukkimaan niin talvehtimispaikka on sille sopiva.
    Ikkunallisessa tilassa talvehtimisella on ainakin se hyvä puoli että kasvin vihreät osat eivät lakastu kokonaan ja sinisarja on ulos päästyään taas aika pian ryhdissä. Sinisarja on arvostettu ja vahva juurinen koristekasvi ja luontaisilla kasvupaikoillaan kestävä ja lähes häviämätön. Vielä on yötkin lämpimiä mutta sinisarjatkin saavat siirtyä sisätiloihin. Mukavaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)