Maljaköynnös kasvattaa pitkiä versoja
Talven yli levännyt maljaköynnös kasvattaa jo innokkaasti uusia versoja. Uudet versot lähtevät kasvin vanhoista, puutuneista osista ja osa uusista versoista voi pian jo olla jopa 60 cm:n pituisia.
Uudet, hennot versot hakevat kietoutumispaikkaa ja kietoutuvat sitten mistä kiinni saavat. Versoja onkin hyvä vähän ohjailla, pujotella tai jopa leikata, muutoin kaikki versot kääntyvät samaan suuntaan, valoa kohti ja kasvusta tulee toispuoleinen. Amppelissa oleva maljaköynnös on kivan näköinen, kun se pääsee kasvamaan pallomaisesti. Löydänkin itseni aika usein pujottelemasta pidentyneitä versoja amppelin kiinnityslankojen ympärille.
Talvetin edellisenäkin vuonna maljaköynnöksen sisätiloissa, hieman tavallista viileämmässä ja valoisassa huoneessa. Kasvi kasvatti kovasti pitkiä versoja, jotka alkoivat lopulta kietoutumaan toistensa ympärille. "Vyyhti" oli sotkuinen, joten leikkasin osan versoista, ehkä puolet pois.
Kylmien säiden ja yöpakkasten mentyä ripustin maljaköynnösamppelin terassille. En nyt muista tarkalleen koska amppelin ulos vein, mutta sen muistan, että nostin se usein yöksi sisään, kylmältä suojaan. Kastelin reilusti ja kun kasvi alkoi vahvistumaan aloitin lannoittamisen laihalla kastelulannoitteella. Lannoitusta jatkoin sitten lannoitteen ohjeen mukaan.
Keväisestä leikkaamisesta huolimatta maljaköynnöksestä kasvoi näyttävä, suuri ja se kukki runsaasti. Maljaköynnös kasvaa myös korkeutta, koska sen uudet versot kiipeävät ylöspäin. Versot etsivät ja kiertyvät tehokkasti kohdalle tulleen tuen ympärille.
Maljaköynnös säleikköön?
En tiedä kuinka korkeaksi maljaköynnös kesän aikana kasvaisi, koska amppelissa jarrutan sen kiipeämistä pujottamalla versoja... mutta säleikkö tai joku muu kasvituki voisi olla maljaköynnökselle aivan ideaali. Versot tosiaan kiertyvät ja kiipeilevät itse, niitä ei tarvitse kiinnittää. Juuri säleikössä maljaköynnös pääsisikin kasvamaan vapaasti ja edukseen. Taidanpa kokeilla!
Maljaköynnös kukkii koko kesän!
Kun se on kukkimaan päässyt niin tämä uskomaton köynnös jaksaa työntää nuppuja ja kukkaa ihan syksyyn asti. Mutta sitä pitää muistaa lannoittaa ja kastella melko säännöllisesti:)
Mutta... Leikkaanko?
3 syytä maljaköynnöksen leikkaamiseen keväällä
1. kasvi pysyy helppohoitoisenpana ja siistin näköisenä
2. kasvi vaatii vähemmän kastelua
3. mahdollisten *villakilpikirvojen poissa pitäminen on helpompaa
Kasvuun päästyään maljaköynnös kasvaa nopeasti
Kun kylmät säät ja yöpakkaset ovat ohi kannattaa maljaköynnös viedä ulos. Itä- tai länsipuolen kasvupaikka on hyvä, eteläinen saattaa kuivattaa liikaa, ellei sitä voi varjostaa. Maljaköynnös pitää puolivarjoisesta, valoisasta kasvupaikasta. Tällaisessa kasvupaikassa maljaköynnöksen lehdet pysyvät kiiltävän vihreinä sekä terveen näköisinä ja kasvi kukkii runsaasti.
Kasvualusta saisi mielellään olla kesäkukkamultaa tai sellaista joka pidättää kosteutta.
Biohiili on monipuolinen vaihtoehto
Ellei halua käyttää valmista kesäkukkamultaa, vaan haluaa hyödyntää biohiiltä ja tehdä multaseoksen itse niin, hyvässä kasvualustassa on;
5-10% biohiiltä, 20 % kompostia ja loput puutarhamultaa.
Biohiili itsessään ei sisällä ravinteita, mutta se sitoo ravinteita ja vettä joten kasvien kasteluvälejä voi pidentää ja lannoitusta vähentää. Ravinteiden sitomisen lisäksi biohiili kuohkeuttaa kasvualustaa ja parantaa hyötymikrobien kasvua, joka puolestaan parantaa kasvualustaa.
"Ellet käytä kompostia, lataa biohiili ravinteilla, esimerkiksi lannoitevedellä, ennen käyttöä" Carbons-Biohiili.
*Villakilpikirvoista hieman
Kirjoittaessani tätä päivitystä huomasin että viime vuotiseen tapaan maljaköynnökseen yrittää taas tulla villakilpikirvoja.
![]() |
Ikävä kasvituholainen,Villakilpikirva |
Voin sanoa, että jos/kun kirvat tulevat huomatuiksi ajoissa niin niistä kyllä pääsee eroon. Mutta jos/kun ne pääsevät lisääntymään ja peittämään kasvin versoja, lehtihankoja ja lehtiä valkoisella villamaisella töhnällään, on torjunta jo paljon vaikeampaa, joskus mahdotonta. (Kasvualusta pitää tuolloin vaihtaa, kasvi pestä kunnolla monta kertaa, ehkä leikata alas tai heittää kokonaan pois.).
![]() |
Villakilpikirva lehtihangassa |
Olen onnistunut saamaan villakilpikirvat pois ihan puuhkimällä lehdet ja versot moneen kertaan, useana päivänä peräkkäin.
Samaa seosta laitan myös suihkupulloon ja suihkutan kasvin läpikotaisin sillä.
Luin joskus, että juuri öljy on se aine, joka tappaa villakilpikirvat ja niiden munat. Olen näin tehnyt ja onnistunut pelastamaan kasvin.
Toivottavasti tästä ohjeesta on apua, jos villakilpikirvoja havaitsette. Ne, ikävä kyllä, tykkäävät juurikin kiiltävälehtisistä kasveista.
Lopuksi toivotan ihanaa kevättä kasveillemme ja uusille viljelmillemme. Pidetään huolta kasveista ja toisistamme. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)