Risiini (Ricinus communis)

Risiini (Ricinus communis)

Hedelmät/siemenet ovat myrkyllisiä


Kasvin kuvaus:

Melko nopeakasvuisen risiinin koristearvohan on kasvin muodossa, värityksessä ja suurissa, sormimaisissa lehdissä. Lehdet voivat olla halkaisijaltaan jopa 25-30cm. Pienistä, vaatimattoman näköisistä kukista kehittyy öljyä sisältäviä siemeniä, jotka Suomen kesässä eivät kuitenkaan aina ehdi kypsiksi asti.

Kesäkuun alussa ostin

kolme vantteraa risiinin tainta.
Pituudet noin 40-50 cm.

Tarkoitukseni olisi ensin kasvattaa niitä astioissa ja istuttaa lopulta maahan talon eteläiselle seinustalle.

Ahtaista muovisista kasvatusruukuistaan istutin ne väliaikaisesti suurempiin astioihin. Mullaksi valitsin tavallista lannoitettua puutarhamultaa.

Kuvassa yksi risiinintaimi vielä pienessä kasvatusruukussaan.




Näin sievästi ne nyt ovat astioissa, mitä nyt suurempia sattui löytymään.
Antaa niiden nyt hieman varttua...


Heinäkuun alussa risiinit ovat vahvistuneet. Kukat ovat kasvaneet ja ovat tulen punaisia.



Lannoittaa ja kastella pitää usein.


Risiinin "pähkylät ovat jo heinäkuun loppupuolella melko näyttävät. Kasvi itsessään ei ole muodostunut odotetun mukaiseksi, eli reheväksi. Syynä siihen on varmasti se, etten niitä sitten kuitenkaan maahan istuttanut. Olen lannoittanut ja antanut kasvaa ruukuissaan.

Kastelusta on huolehtinut pääasiassa luonto ja kasvien ruukkuja olen sitten siirrellyt auringosta varjoon, sen mukaan mikä on ollut lämpö/aurinkomäärä.




Vaikka risiinini ovat saaneet vettä ja lannoitetta, niin näyttävät kuitenkin jotenkin "kuivilta". Kesä ei ole ollut kaikkein lämpimin, ja juuri lämpimästä risiini pitää.
Alakuvassa kasvit nyt elokuun puolessa välissä. Eivät ole kovin rehevän näköisiä. Olen nyt vahvasti sitä mieltä, että risiini pitää istuttaa maahan, jossa on hyvä ja ravinteikas kasvualusta, vain siten niistä kasvaa reheviä, kookkaita ja kauniita.
 
 
 

Syyskuun puolen välin huomioita:

Risiini ei yleensä Suomen kesässä ehdi saada siemenkotiaan kypsiksi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jos taimet ovat ostettu taimistolta, eli ovat saaneet hyvän esikasvatuksen, niin ehtivät.
Siemenet ja niiden olemassa olo ei ole ihan huoletonta... Niitä täytyy säilyttää huolellisesti, jos aikoo käyttää niitä seuraavan vuoden kylvöä varten.
Jos siemeniä ei käytetä, on ne mieluusti poltettava tai hävitettävä syvälle maahan. Niitä ei saa missään tapauksessa jättää lasten ja kotieläinten ulottuville!


Yksi risiini siemenkota alkaa jo halkeilemaan
 
Risiini ei siis säily ulkona seuraavaan kevääseen, koska on vain yksivuotinen. Jos kasvin haluaa itse siemenestä kasvattaa, on siemenet kylvettävä varhain keväällä saadakseen kasveista näyttäviä ulosvietäviä ja siemenet kypsiksi.

Omat risiinini ovat tänä vuonna vielä lokakuussakin ulkona. Yötkin ovat olleet niin suotuisia ja lämpimähköjä. Siemenkotia on jo pudonnut maahan itsekseenkin, osa on vielä kasveissa kiinni ja osan olen itse irroittanut.
Siemenkodat kuivuvat nyt ulkona terassilla kevyen peitteen alla, koska linnut haluavat noita punaisia piikkisiä palloja levittää ja viedä mukanaan.

2 kommenttia:

  1. Tuula kiittää hyvästä kirjoituksesta🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, en ollut huomannut kommenttiasi, tuosta on jo anteeksi antamattoman kauan mennyt. Kiitän nyt kuitenkin, mukava että pidit kirjoituksesta :) t. Madre

      Poista

Kiitos kommentista :)