Kiireisen puutarhurin pelastus - helppo puutarha

Puutarhani jäi kiireisen viime kesäni vuoksi hyvin vähälle huomiolle. Nyt etenkin huomasin, kuinka hienoa on, jos puutarha on suunniteltu helpoksi. Helppo puutarha on kiireisen omakotiasujan ja -puutarhurin pelastus, koska se tulee toimeen lähes omillaan. Suurta hoitamista ei tarvita, kunhan nurmikon ajaa säännöllisesti.


Pienet rikkaruohojen alut kitkin alkukesästä, mutta sitten... sitten kasvit olivat oman onnensa nojassa, hyvä kun nurmikko tuli ajettua. Huomasin jälleen kerran miten tärkeää on juuri kesän alussa kitkeä tarkkaan nuo kasvamaan lähteneet rikkaruohot ja niiden juuret etenkin. Näin ne eivät pääse kasvamaan suureksi, eivätkä työntämään vahvoja juuriaan syvälle maahan.
Jos tilaa on, niin ovathan esim. voikukat kauniita ja herkullisia villivihanneksia.



Ikäviä ne ovat siemennysvaiheessa, kun siemeniä kantavat "laskuvarjoilla" varustetut hahtuvat lentelevät joka paikkaan ja valtaavat näin myös parhaimmat kukkapenkit.  :/

"Rikkaruoho on kasvi, joka kasvaa väärässä paikassa". 

Annan mukavien/siedettävien kasvien kuitenkin kasvaa siellä missä ne hyvin kasvavat, näin saan helpon puutarhan. Lisään samaa lajia näihin paikkoihin, mutta kitken ns. epäsopivat kasvit näiltä alueilta pois tai istutan nämä "väärät lajit" muualle, jos haluan niiden säilyvän.

Monilajiniittykin on kaunis, siellä kasvaa kaikenlaista ja väristä, sulassa sovussa.

Niittykin vaatii hoitoa ja liikalajien kitkentää. Puutarhakarkulaiset, esim. lupiini ja voikukka, pääsevät helposti valtaamaan alueita itselleen.




Tämä oli ylistyspuhe helppohoitoiselle puutarhalle, joka on kiireisen/laiskan puutarhurin pelastus. 

Jos kasvit kasvavat kauniisti niiden luonnollisilla paikoilla ja sopivat näihin paikkoihin antaa niiden olla. Ei toivotut kasvit kannattaa kitkeä pois ja saada näin aikaan vaikka luonnon niitty heinineen ja kukkineen.

Toivottavasti kesällä 2015 ehdin kuitenkin hoitamaan puutarhaani edes hieman enemmän...



Kiinalainen sanonta:
"Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole niin tärkeää"