Inkalilja (Alstroemeria 'inticantha') - amppelikasvi

Amppelisuosikki, kestävä ja kaunis inkalilja


Inkalilja ansaitsee oman sivun, se on sen arvoinen. Vuonna 2018 huhtikuussa ostin inkaliljan puutarhamessuilta Lahdesta, ihan hetken mielijohteesta. En tiennyt kasvista mitään, enkä uskonut sitä pitkäikäiseksi. Kasvin värit, kauneus ja eksoottinen ulkomuoto tekivät kuitenkin suuren vaikutuksen. Sitä kun katsoo läheltä ja tarkemmin niin pisamainenn inkalilja kuin hymyilee.

Hoidosta, siemen kasvatuksesta ja kasvuvaatimuksista alempana.


Kesän 2018 se kukki runsaasti, jatkoi kukintaa ihan lokakuulle asti ja varmasti olisi kukkinut pidempäänkin mutta nostin sen sisälle.


 Inkalilja talvehti alkuperäisessä amppelissaan, ikkunan vieressä viileähkössähuoneessa. Se pudotti lehtiä, taukosi kukinnasta ja säilyi talven yli hengissä. Keväällä helmi - maaliskuussa alkoivat uudet vaaleanvihreät lehdet puhkeamaan, elin toivossa, että se kukkisi uudelleen. Annoin mietoa kasvulannoitetta ja vettä runsaasti.


Siirsin kasvin ulos toukokuussa kun nuppuja näkyi ja kohta oli muutaman kukka jo auennut. Lannoitin, kastelin ja itäpuolen aurinko lämmitti. Kasvi viihtyi ja nuppujen määrä lisääntyi nopeasti.


Heinäkuussa inkalilja oli taas kauniissa ja täydessä kukassa.



Inkalilja on myrkyllinen.
(Pienen määrän syöminen ei kuitenkaan yleensä onneksi aiheuta oireita.)


Inkalilja, kukinta kestää tauotta ihan syyshalloihin saakka.

Hoito: Kastelua säännöllisesti, mutta saa hieman kuivahtaa. Vaatii paljon lannoitusta jotta jaksaa kukkia. Kestää hieman kylmää eli pärjää ulkona lähes orvokin lailla.

Kasvupaikka: Ei suoraan auringonpaisteeseen, eikä kuumaan paikkaan. Esim. lasitettu parveke johon paistaa aurinko saattaa koitua inkaliljan turmioksi. Paras kasvupaikka amppelille on idän- tai länsipuolen paikat ja puolivarjo.

Lähtee myös siemenestä: Jos hyvin käy niin inkalilja kasvattaa siemenkotia myöhään syksyllä. Inkalilja siis lähtee kasvuun myös siemenestä. Siemenet itävät multavassa kosteassa mullassa hyvin. Syksyllä jos laittaa siement multaan ja säilyttää kylvöä viileämmässä niin keväällä lämmön lisääntyessä pienet taimet nousevat. Jos kasvuastia on hyvän kokoinen voivat taimet jatkaa kasvuaan siinä. Siirretään ulos kun lämpötila sallii ja kastellaan hyvin.

Talvehtiminen: Oma kokemukseni on että inkalilja pärjää ainakin ensimmäisen talvensa ostoamppelissaan ja viileämmässä paikassa. Talvella annetaan niukemmin vettä ja keväällä kasvun alettua lisätään kastelua. Kerää siemenet talteen ja kokeile siemenestä kasvatusta :)

Lannoitus: Kasvun alettua aloitetaan lannoittaminen ensin laimealla lannoitteella ja lisätään pikku hiljaa lannoitteen ohjeen mukaan. Itse käytin puutarhan täyslannoitetta.


Inkaliljan juurakko luonnollisesti kasvaa vuosi vuodelta, joten jossain vaiheessa se täytyy jakaa tai istuttaa suurempaan ruukkuun.

Itse kuvittelen jakavani inkaliljan tulevana syksynä ja istutan osan juurakosta ruukkuun. Inkalilja ruukkuistutuksissa on myös oikein omiaan ja kaunis.

2 kommenttia:

  1. Mistä ihmeestä voisin ostaa inkaliljan juurakkoa? Jos tiedät tai sinä voit myydä, lähetä minulle postia os. kaarina.hil@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaarina. Anteeksi, aivan kauhukseni huomasin etten ole huomannut kommenttiasi ja yli vuosi on mennyt, pahoittelen todella. Nippanappa kehtaan enää vastata sinulle, mutta jos nyt kehtaan kuitenkin...
      Inkaliljan juurakkoa on ehkä joskus ollut noilla puutarhan kevätmessuilla myynnissä mutta aika harvoin. Parhaiten saat inkaliljan itsellesi ja sitä lisättyä kun ostat ensimmäisen vaikka amppelikasvina tai ruukussa. Ruukku täyttyy juurakoista ja jos niitä ei vähennä alkaa kasvu vähenemään. Inkaliljan kanssa pitää vaan kokeilla, ja ehkä välillä pettyäkin, kuten itselleni siemenlisäyksen kanssa. Aluksi ne nousivat hyvin mutta siirsinkö liian aikaisin nuoret taimet ulos koska ne nuokahtivat ja kuolivat. Nyt näyttää taas olevan uusi siemensatsi inkaliljaani kasvussa, mutta kehittyvätkö ne siemeniksi asti, se jääköön nähtäväksi. Onnea etsintään ja kasvatukseen.
      T. Madre

      Poista

Kiitos kommentista :)