Valkoinen sinisarja kukkii heinäkuussa

Valkoinen kukkii hieman ennen isoja sinisiä

Ostin tämän pienikokoisemman, kapealehtisen sinisarjan viime heinäkuun alussa, kesällä 2022. Minulla on ollut vain sinisiä, maatiaislajikkeisia eli isoja sinisarjoja, koskaan minulla ei ole ollut yhtään valkoista.

Sinisarjan kukat

Kun näin tämän siron, valkoisen sinisarjan myymälässä täydessä kukassa niin ihastuin siihen tietysti heti.

Ruukussa ei lukenut kasvin tarkempaa nimeä, eikä myyjä tiennyt sitä. Myöhemmin tutkin nettiä ja näitä siroja valkoisia löytyy mm. nimillä; "Fireworks", "Summer love" ja "Whithey". En ole vielä tutkinut tarkemmin mikähän tämä minun valkoiseni voisi noista olla vai onko niistä mikään.

Ostamani valkoinen kukki kuitenkin vielä pitkään. 
Talven se vietti viileän kellarin ikkunalla.  Se oli pysynyt vihreänä ja varhain keväällä vein sen ulos. Ulkona se koheni entisestään ja kehitti useita kukkavanoja.

Valkoinen sinisarja ja kukat

Kukinta alkoi puolessa välissä heinäkuuta ja valkoisen kukinta näyttää ajoittuvan hieman aiemmaksi kuin noiden isompien maatiais-sinisten. 
Tänä vuonna kaikissa sinisarjoissa onkin todella paljon kukkavanoja, kukinnan luulisi olevan ihan näyttävä. 

Yksi suuremmista sinisistä sinisarjaruukuista siirtyy kohta portaiden alapäähän. Nuput aukeavat ja kukkavanoja on kymmenen.
Syynä kaunis, lämmin kesä :)

Kestävä inkalilja kukkii jo viidettä kesää

 Uskomaton, kaunis inkalilja kukkii jälleen

Olen tavoitteellisesti vähentänyt blogini päivityksiä, mutta nyt kutkuttavia aiheita tulee taas ...🌸

Aloitan inkaliljasta

se jaksaa nousta ja kukkia jo viidettä vuotta :) Kun vihreät ovat jo hieman vahvistuneet, pääsee inkalilja ulos terassille. Se viihtyy siellä puoli varjoisessa paikassa toukokuun alusta ainakin lokakuun loppuun ja pitempäänkin ellei pakkasia tule.

Tämäinkalilja on edelleenkin samassa amppelissa, jossa sen ostin vuonna 2018 Lahden Pihapiiri -messuilta.

Inkaliljan juurakot olen pariin kertaan nostanut mullasta, heittänyt kuivuneet pois ja asettanut loput juurakoista taas takaisin. Lisäsin hieman uutta multaa, runsaasti vettä ja silloin tällöin kastelulannoitetta.

Inkalilja tykkää olla ulkona, puolivarjossa (liika aurinko kuivattaa inkaliljan) ja nyt inkalilja kukkii parasta aikaa.

Kuvassa inkalilja on hieman toispuoleinen ja alppikärhö tavoittelee sitä. Nostin kasvuun lähtevän, vihreät kasvattavan inkaliljan amppelissaan terassin kulmapöydälle heti toukokuun alussa. Siinä se on ollut, enkä ole sen jälkeen tehnyt sille mitään - no kastellut ja lannoittanut tietysti :)

Sinisarja -uutiset

Alkukesän lämpimät ja nyt sateiset säät ovat tehneet hyvää sinisarjoille. Kukkavanoja on tulossa todella monta. Myös siro valkoinen sinisarja työntää kukkavanoja kovasti.

Laskin kahdessa ruukussa olevan 8-9 kukkavanaa nousemassa kummassakin. Nuppujen avautuminen kestää vielä. Nyt täytyy jatkaa runsasta kastelua ja lannoitusta niin kukat vahvistuvat.

Palaan näihin hieman myöhemmin.