Risiinin siemenkodat kypsyvät

Risiini ei Suomen kesässä useinkaan ehdi saada siemenkotiaan kypsiksi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että taimistolta hyvin kehittyneinä ostamani taimet ehtivät sen tehdä...


Kypsien siementen kanssa saa olla varovainen... ne ovat myrkyllisiä. Parhaiten siementen hävitys tapahtuu polttamalla.

Risiinit jäivät kylvämättä

Seuraavana kesänä en risiinejä kylvänyt, enkä taimia istuttanut.
Syynä oli se, että yllättäen siemeniä tuli viimeksi runsaasti, eli kaikki siemenet kypsyivät. Osan siemenistä talvetin viileässä kellarissa, osan ulkona erään pensaan juurella.

Keväällä, huhtikuun lopulla meille tuli koiran pentu. Pentu kaivaa ja tonkii kaikki paikat... Arvaatte kai miten kävi...  Edvin löysi risiinin siemenet ja oli jo yhtä mussuttamassa, kun tajusin mitä sillä on suussa. Säikähdin todella.

Onneksi sain siemenen pois pennun suusta, eikä mitään vahinkoa sattunut. Tästä kuitenkin viisastuneena poltimme kaikki siemenet, koska siemenistä ei muuten pääse varmuudella eroon.

Uusia kasveja en enää kasvattanut, koska siemenet ovat niin MYRKYLLISIÄ ja ne ovat vaikeita hävittää.

Lasten ja koiran pentujen kanssa ei voi koskaan olla liian varovainen, joten ei risiinejä meille, ainakaan vähään aikaan, vaikka ne todella kauniita ovatkin.  :)