SIVUT

Salaattiamppeli - kaupan salaateista (vinkki)

Vinkki: Kasvata kaupan salaatit uudelleen


Voiko kaupan salaatin kasvattaa uudelleen? Voi, keväällä, teen sen jo kolmannen kerran.

Kysyin tätä itseltäni muutama kevät sitten ja päätin kokeilla. 

Ostin kivan ja hyödyllisen amppelin. Sitten ostin ja söin muutaman Ruustinnan salaatin melkein lehdettömiksi ja asetin syödyt "naatit" vuoron perään ikkuna-amppeliin.

Yllätys oli mieluinen. Salaattiin, sen keskelle kuin "töyhtöksi" jättämäni lehdet alkoivat kasvaa muutamassa päivässä ja kohta "naatin" väleistäkin alkoi kasvaa uusia lehtiä. Päätin jatkaa...

Lannoitin keveästi, kastelin vähän kerrallaan, pari kertaa päivässä, koska amppelin alla seinässä on patteri, joka lämmittää ja kuivattaa salaatteja. Salaatin juuret eivät saa kuivua, koska hennot lehdet eivät kestä kuivuutta.

Muutaman viikon kuluttua salaateista saa jo uuden sadon. 

Uudelleen kasvatus toimii hyvin keväällä, maalis-huhtikuussa. Jo toukokuussa kuitenkin saattaa käydä kuten minun salaateille kävi, eli niihin tulee kirvoja.
Luulen, että lisääntyvä auringonpaiste jotenkin herättää kirvat. Ne tulevat yhtäkkiä jostain...
Ja jos kirvoja tulee paljon, niin peseminenkään ei enää poista niitä. Tämän jälkeen ostankin salaatit (jonkin aikaa) taas kaupasta... 

Kiva ja hyödyllinen salaatin kasvatus -kokeilu, joka toimii. Kokeilkaapa :)

-Madre-


Maljaköynnös keväällä (leikkaus)

Maljaköynnös kasvattaa pitkiä versoja

Talven yli levännyt maljaköynnös kasvattaa jo innokkaasti uusia versoja. Uudet versot lähtevät kasvin vanhoista, puutuneista osista ja osa uusista versoista voi pian jo olla jopa 60 cm:n pituisia. 


Uudet, hennot versot hakevat kietoutumispaikkaa ja kietoutuvat sitten mistä kiinni saavat. Versoja onkin hyvä vähän ohjailla, pujotella tai jopa leikata, muutoin kaikki versot kääntyvät samaan suuntaan, valoa kohti ja kasvusta tulee toispuoleinen. Amppelissa oleva maljaköynnös on kivan näköinen, kun se pääsee kasvamaan pallomaisesti.  Löydänkin itseni aika usein pujottelemasta pidentyneitä versoja amppelin kiinnityslankojen ympärille.

Talvetin edellisenäkin vuonna maljaköynnöksen sisätiloissa, hieman tavallista viileämmässä ja  valoisassa huoneessa. Kasvi kasvatti kovasti pitkiä versoja, jotka alkoivat lopulta kietoutumaan toistensa ympärille. "Vyyhti" oli sotkuinen, joten leikkasin osan versoista, ehkä puolet pois. 

Kylmien säiden ja yöpakkasten mentyä ripustin maljaköynnösamppelin terassille. En nyt muista tarkalleen koska amppelin ulos vein, mutta sen muistan, että nostin se usein yöksi sisään, kylmältä suojaan. Kastelin reilusti ja kun kasvi alkoi vahvistumaan aloitin lannoittamisen laihalla kastelulannoitteella. Lannoitusta jatkoin sitten lannoitteen ohjeen mukaan.


Keväisestä leikkaamisesta huolimatta maljaköynnöksestä kasvoi näyttävä, suuri ja se kukki runsaasti.  Maljaköynnös kasvaa myös korkeutta, koska sen uudet versot kiipeävät ylöspäin. Versot etsivät ja kiertyvät tehokkasti kohdalle tulleen tuen ympärille.

Maljaköynnös säleikköön?

En tiedä kuinka korkeaksi maljaköynnös kesän aikana kasvaisi, koska amppelissa jarrutan sen kiipeämistä pujottamalla versoja...  mutta säleikkö tai joku muu kasvituki voisi olla maljaköynnökselle aivan ideaali. Versot tosiaan kiertyvät ja kiipeilevät itse, niitä ei tarvitse kiinnittää. Juuri säleikössä maljaköynnös pääsisikin kasvamaan vapaasti ja edukseen. Taidanpa kokeilla!

Ja tämä huomio vielä;

Maljaköynnös kukkii koko kesän! 

Kun se on kukkimaan päässyt niin tämä uskomaton köynnös jaksaa työntää nuppuja ja kukkaa ihan syksyyn asti. Mutta sitä pitää muistaa lannoittaa ja kastella melko säännöllisesti:)


Mutta... Leikkaanko?

Maljaköynnöstä ei tarvitse leikata, ei edes kun se talvehtii viileissä sisätiloissa, mutta sitä voi leikata. Leikkaaminen helpottaa kasvin hoitoa.

Talvehtiva maljaköynnös maaliskuussa

3 syytä maljaköynnöksen leikkaamiseen keväällä

1. kasvi pysyy helppohoitoisenpana ja siistin näköisenä
2. kasvi vaatii vähemmän kastelua
3. mahdollisten *villakilpikirvojen poissa pitäminen on helpompaa

Kasvuun päästyään maljaköynnös kasvaa nopeasti

Kun kylmät säät ja yöpakkaset ovat ohi kannattaa maljaköynnös viedä ulos. Itä- tai länsipuolen kasvupaikka on hyvä, eteläinen saattaa kuivattaa liikaa, ellei sitä voi varjostaa. Maljaköynnös pitää puolivarjoisesta, valoisasta kasvupaikasta. Tällaisessa kasvupaikassa maljaköynnöksen lehdet pysyvät  kiiltävän vihreinä sekä terveen näköisinä ja kasvi kukkii runsaasti.
Kasvualusta saisi mielellään olla kesäkukkamultaa tai sellaista joka pidättää kosteutta. 

Biohiili on monipuolinen vaihtoehto

Ellei halua käyttää valmista kesäkukkamultaa, vaan haluaa hyödyntää biohiiltä ja tehdä multaseoksen itse niin, hyvässä kasvualustassa on;


 5-10% biohiiltä, 20 % kompostia ja loput puutarhamultaa.

Biohiili itsessään ei sisällä ravinteita, mutta se sitoo ravinteita ja vettä joten kasvien kasteluvälejä voi pidentää ja lannoitusta vähentää. Ravinteiden sitomisen lisäksi biohiili kuohkeuttaa kasvualustaa ja parantaa hyötymikrobien kasvua, joka puolestaan parantaa kasvualustaa.
"Ellet käytä kompostia, lataa biohiili ravinteilla, esimerkiksi lannoitevedellä, ennen käyttöä"  Carbons-Biohiili.


*Villakilpikirvoista hieman

Kirjoittaessani tätä päivitystä huomasin että viime vuotiseen tapaan maljaköynnökseen yrittää taas tulla villakilpikirvoja.

Ikävä kasvituholainen,Villakilpikirva

Voin sanoa, että jos/kun kirvat tulevat huomatuiksi ajoissa niin niistä kyllä pääsee eroon. Mutta jos/kun ne pääsevät lisääntymään ja peittämään kasvin versoja, lehtihankoja ja lehtiä valkoisella villamaisella töhnällään, on torjunta jo paljon vaikeampaa, joskus mahdotonta. (Kasvualusta pitää tuolloin vaihtaa, kasvi pestä kunnolla monta kertaa, ehkä leikata alas tai heittää kokonaan pois.).


Villakilpikirva lehtihangassa

Olen onnistunut saamaan villakilpikirvat pois ihan puuhkimällä lehdet ja versot moneen kertaan, useana päivänä peräkkäin.

Teen pieneen vesimäärään seoksen (ehkä pari dl), jossa on

1 tl etikkaa ja 1 rkl oliiviöljyä    Kastan talouspaperin siihen, ja pyyhin kasvin.

Samaa seosta laitan myös suihkupulloon ja suihkutan kasvin läpikotaisin sillä. 
Luin joskus, että juuri öljy on se aine, joka tappaa villakilpikirvat ja niiden munat. Olen näin tehnyt ja onnistunut pelastamaan kasvin. 
Toivottavasti tästä ohjeesta on apua, jos villakilpikirvoja havaitsette. Ne, ikävä kyllä, tykkäävät juurikin  kiiltävälehtisistä kasveista.

Lopuksi toivotan ihanaa kevättä kasveillemme ja uusille viljelmillemme. Pidetään huolta kasveista ja toisistamme. <3 

-Madre-


Keväällä kukkiva joulukaktus ja marraskuunkaktus

Joulu- vai marraskuunkaktus, vai kumpikin?

Muutama vuosi sitten keksin sulloa joulu- ja marraskuunkaktuksen samaan ruukkuun. Ne viihtyvätkin  hyvin yhdessä. Näiden kaktusten kukinta-aika osuu melko samoihin aikoihin ja ovat kivan näköisiäkin yhdessä.



Joulu- ja marraskuunkaktuksia on melko vaikea erottaa toisistaan mutta tuo valkoinen on tietojeni ja saamieni tuntomerkkien perusteella joulukaktus, mutta tuosta punaisesta en ole ihan satavarma.

Joulukaktuksen valkoisten kukkien nielu on hennon vaaleanpunainen, näin on ja marraskuunkaktuksen kukat ovat puolestaan voimakkaan punaiset... eli joulukaktus ja marraskuunkaktus.

Valkoinen joulukaktus kukki jonkin verran joulunaikaan, mutta tuo "marraskuunkaktus" ei kukkinut lainkaan. Uskon silti, että tuo punainen on marraskuunkaktus. Jos joku tietää ja osaa minua tässä asiassa valistaa niin otan tiedon ilolla vastaan :)

No, kuitenkin... joulun kukinnan jälkeen sijoitin kaktusruukun noin +19 asteisen huoneen nurkkahyllylle. Kastelin harvoin ja vain vähän kerrallaan. En oikeastaan hoitanut sitä lainkaan.

Helmikuun aikana valo alkoi lisääntymään ja kaktus alkoi antamaan merkkejä kukkimishalustaan. Sahalaitaisten lehtien päihin ilmestyi hyvin pieniä palloja, nuppujen alkuja.



Nostin kaktusruukun rohkeasti eteläikkunalle. Aurinko ei tuolloin vielä paljon paistanut, mutta valoa ikkunasta tuli jo selkeästi.

Ikkunalla, valossa ei kestänyt kauaakaan kun nuput jo kehittyivät kookkaammiksi. Parin viikon kuluttua aukesi ensimmäinen nuppu, se oli kaunis ja valkoinen. Kohta aukeni joulunpunainen nuppu. Mielenkiintoista on, että joulukaktus ja laiska marraskuunkaktukseni haluavat kukkia nyt keväällä, maaliskuussa. Nuput aukenevat toinen toisensa jälkeen. Valkoisia kukkia on huomattavasti enemmän kuin punaisia, syystä että marraskuunkaktus on istutettu ruukkuun myöhemmin ja on kooltaan pienempi.
Kukinnan jälkeen vaihdan mullan ja kaktukset saavat hieman suuremman ruukun ja tilaa vahvistua. Sen jälkeen ne saavat siirtyä lepäämään...



Voiko kaktus kukkia kaksi kertaa vuodessa?

Minulla on siis kaktusruukku jossa on kaksi eri kaktusta; joulukaktus ja oletettu marraskuunkaktus. Näyttää siltä, että ne haluavat kukkia ehkä kaksi kertaa vuodessa.

Koetan antaa niille siihen mahdollisuuden ja sen teen antamalla kaktuksille kukinnan jälkeen reilun muutaman kuukauden mittaisen lepoajan. Lepoaikana kaktus saa kerätä voimia seuraavaa kukintaa varten.

Lepoaika, joulun aikaan kukkineelle kaktukselle

Lepoajaksi kasvi asetetaan syrjään valosta, paikkaan jossa on ehkä myös hieman normaali huonelämpötilaa alhaisempi lämpötila. Kaktus saa olla rauhassa, vähällä hoidolla ja minimaalisella kastelulla. Paikka ei saisi olla vetoisa, viileä suojaisa on hyvä.

Keväisen kukinnan jälkeen 

kaktuksen voikin viedä ulos, edellyttäen että ulkolämpötila alkaa olla jo selvästi plussan puolella, myös yöllä.  Kaktus kestää hetkellisesti hieman pakkasta (0- -1 astetta) mutta jatkuvasta kylmästä se ei pidä.
Jos terassia tai parveketta ei ole käytössä, voi kaktus viettää lepoaikaa myös normaalilämpöisessä asuinhuoneessa, mutta mieluiten viileämmässä. Lepopaikaksi käy varjoisa nurkkaus.

Kaktuksen lepopaikka kesällä

Kesällä kun aurinko paistaa jo kuumasti hyvä lepopaikka kaktukselle on sateelta, vedolta ja auringolta suojainen parveke tai terassi. Terassin lämpötila ei saa nousta liian kuumaksi, tämä huomioon otettakoon etenkin lasitetulla palvekkeella. Vaikka kaktus lämmöstä pitääkin, olisi lepoajan lämpötilan hyvä olla aina normaalia hieman viileämpi.


Syksyllä sisätiloihin (joulukaktus, marraskuunkaktus)

Syksyllä kun kaktus siirtyy ulkotiloista sisään, annetaan sille hieman enemmän kastelua ja varovaista annoitusta pari kertaa kuukaudessa. Kun merkkejä kukintahalukkuudesta ilmestyy, pienet "pallot" lehtien päihin, voi kaktuksen siirtää valoisampaan paikkaan. 
Ainakin joulukaktus kukkii usein myös vähäisemmässä valossa, mutta valo stimuloi sitä näyttävämpään kukintaan.

Nautitaan kevään herättävästä valosta <3

-Madre_

Sinisarja - kevät, valo ja kastelu

Valo herättää kasvit ja hoitajan myös 

Kirjoittamisellani on ollutkin pitkä hiljaisuus... nyt kuitenkin valo herättelee myös minua.
Tuli kirjoitusinspiraatio kun huomasin kellarissa kellastuneet, mutta kovasti sinnittelevät sinisarjani.

Aloitetaan siis kellarista, jossa sinisarjat kaipaavat huomiota.

Sinisarjat talvehtivat kellarin viileässä tilassa. Ne ovat olleet täysin ilman vettä viime lokakuusta asti. Vieressä olevan ikkunan ansiosta ne ovat kuitenkin säilyttäneet vihreytensä hyvin. Hieman ovat nuutuneita ja keltaisia lehtiäkin on, mutta ne piristyvät kyllä.


Maaliskuu - on aika aloittaa kastelu

Talven jäljiltä kasvin multa on kuivaa, kasteluvesi menee heti mullan läpi aluslautaselle. Ei siis kannata kastella paljoa, aluksi vain vähän, jotta multa hieman kostuu. Seuraavana päivänä tai muutaman päivän kuluttua kastellaan lisää ja reilummin.

Lannoitetaanko heti?

Paikkana ikkunallinen kellari
Nämä minun sinisarjani talvehtivat ikkunallisessa tilassa. Sinisarjat saavat valoa heti kun valoa tulee ja kasvit myös huomaavat valon heti.

Kastelu ja lannoitus ikkunallisessa tilassa
Kastelin sinisarjoja nyt vasta helmikuun lopulla ensi kerran sitten viime lokakuun, jolloin sinisarjat siirtyivät kellariin. 

Koska sinisarjat saavat valoa ja ovat vihreitä, niin uskalsin laittaa heti tähän ensimmäiseen kasteluveteen hieman myös lannoitetta, mutta hyvin laihana seoksena. Tällä kertaa käytin Biolanin Luomu Ravinnenestettä. Kasvien herättely ja kastelu on nyt se pääasia. Lannoituksen ehtii hyvin myöhemminkin. 


Ikkunaton kellari
Jos kasvit talvehtivat pimeässä, ikkunattomassa tilassa, niin mielellään niitä ei lannoiteta ennen kuin ne saavat valoa ja niillä on mahdollisuus lähteä kasvuun. 

Kasvit kannattakin tuoda pimeästä valoisaan paikkaan juuri helmi-maaliskuun vaihteen aikoihin. Viileähkö, valoisa huone tai lasitettu terassi olisi paras herättelypaikka, kunhan lämpötila ei mene pakkaselle. Jos näitä tiloja ei ole saatavilla niin asuinhuoneenkin valoisa tila käy, kunhan lämpöpatteri ei paahda kuumana juuri kasvin alla tai kasvin lähellä.

Kastelu ja lannoitus
Samalla aloitetaan varovainen kastelu. Laihaa lannoitetta aloitetaan antamaan sitten kun kasvi piristyy ja vihertyy.

Jatketaan kastelua, varovaista lannoitusta ja odotellaan lämpimämpiä päiviä sekä valon lisääntymistä. Sinisarjat, kuten muutkin ulkokasvit, voi viedä pieniksi ajoiksi ulkoilmaan kun lämpötila nousee lähemmäs +10 C asteen.

Mukavaa kevään etenemistä. Palataan 🌱

-Madre-