Korallikaktus yllätti toisella kukinnalla
On vain kolme kuukautta siitä kun korallikaktus kukki edellisen kerran eli maaliskuussa. Maaliskuun paikkeilla se yleensä aina kukkii. Nyt se kuitenkin yllätti kukkimalla uudelleen, kesäkuussa, eli kovin pian edellisen kukinnan jälkeen. Kukinta on niin upea ja runsaampi kuin ehkä koskaan.
Korallikaktus viihtyy amppelissa ja helposti katkeilevat versotkin säilyvät amppelissa katkeilematta. Korallikaktus pitää hajavalosta ja tälle hyvä paikka on löytynyt keittiömme ikkunakulmauksesta. Ikkuna on itäikkuna, jossa kaktus saa valoa lähes keskipäivään saakka. Tämä kaktusamppeli riippuu katosta,on aika korkealla mutta näin alaspäin riippuvat kukat näkyvät paremmin. Kuvasinkin kasvin alhaalta ylöspäin ja kukat näkyvät selvästi.
Kastelin ehkä oikeaan aikaan, en tiedä, mutta koska olin lähdössä viikoksi reissuun niin kastelin kaktusta ennen lähtöäni hieman runsaammin. Tuntui että se halusi vettä - taisi se saada laihaa lannoitustakin...
Kun palasin kotiin oli kaktus vahvan näköinen, täydessä kukassa ja minä iloinen tästä yllätyksestä. Kukintaa on nyt kestänyt reilun viikon.
Alla olevat kuvat ovat aiemmasta eli maaliskuun kukinnasta
Lumihiutaleen muotoiset, valkoiset kukat tulevat pitkien versojen päihin.
Korallikaktus viihtyy amppelissa ja alaspäin kasvavien versojen päissä olevien kukkien kauneus näkyykin näin kauniisti. Kukkia on aika paljon ja kukat avautuvat toinen toisensa jälkeen. Kukinta kestää reilun viikon mutta on sitäkin näyttävämpi. Kaktus viettää kesät ulkona ja vuoden vaihteen jälkeen, noin maaliskuun aikoihin se useimmiten kukkii.
Heipä Hei ! Kaunis tämä Sinun valkoisesti kukkiva Kaktuksesi :) Mikä on hänen Latinan kielinen nimensä? Olen Koralli Kaktuksia selaillut mutta en löydä tämän näköistä. Ytv: Rva Leena Schultz
VastaaPoistaHei. Kiitos kauniista kommentistasi :)
VastaaPoistaOlen vähän niin kuin kiltisti "varastanut" tuon korallikaktuksen alkuversot. Katkaisin pienet versot (2 kpl) erään kasvihuoneen hylätystä nurkkauksesta noin reilut 15vuotta sitten. En siis tiedä varmasti tuon kaktuksen lattarinimeä, mutta olen ajatellut nimen olevan Rhipsalis "Heidelberg".
Korallikaktus on helppohoitoinen ja kukkiessaan tosi kaunis.
Tuossa keittiön nurkkauksessa, amppelissa se viihtyy.
Kaktukset ovat kivoja vaikkakin suurimman osan kasvukautta hiljaisia ja vaatimattomia, niin tämäkin.
Pidän tuosta, hieman erilaisesta kaktuksesta tosi paljon.
Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua ja hyötyä.
t. Madre :)